Laavuilta täynnä tunnelmaa ja ennätyksiä

Niinisalon kyläyhdistys järjesti yhteistyössä Kankaanpään kaupungmuseon kanssa tunnelmallisen laavuillan torstaina 13.8.2015. Väkeä saapui koko kylän tapahtumaan noin 70 henkeä. Tapahtumaa ja koettavaa oli niin Kankaanpään kaupungimuseon sisällä kuin kauniissa auringonpaisteessa Ryssänmontun laavun tuntumassa museon pihamaalla.

Laavuilta13082015 (4)

Museon sisätiloissa museonjohtaja Eeva-Kaisa Haikonen opasti kävijöitä erityisesti ajankohtaiseen Kankaanpään taidekoulua esittelevään näyttelyyn. Museon alakerrassa Kankaanpään Viihdekuoro laulatti yhteislaulusta kiinnostuneita tutuilla yhteislauluilla. Pihamaalla tervattiin Ryssänmontun laavun kattoa, syötiin makkaraa, osallistuttiin jämijärveläisen Hannu Narvin tuomiin pihapeleihin sekä jännitettiin saappanheiton ja tikanheiton kilpailuissa. Arvanmyynti kävi kuumana ja pääpalkinto 1,5 mottia halkoja arvottiinkin raikuvien ablodien saattelemana. Kyläläiset viihtyivät ja keskustelu kävi vilkkaana myös kylän ja Kankaanpään asioista. Tapahtumaa uutisoi paikanpäältä myös Yle Satakunnan Radio toimittajanaan Tapio Termonen.

Kiertopalkintopokaalit vaihtoivat omistajiaan Niinisalon järjestyksessään toisessa saappaanheittokisassa. Yhteensä kilpailuun osallistui 39 heittäjää, Eniten osallistujia oli miesten sarjassa, 19 henkeä. Alle 15-vuotiaiden sarjassa pokaalin nappasi Arimo Rainiko tuloksella 12,40 metriä. Naisten sarjassa Ringa Karvanen uusi mestaruutensa ja paransi samalla tulostaan huimasti tehden uuden naisten kennäennätyksen. Aikaisempi voitto kantoi 15,40 metriä ja nyt hän voitti tuloksella 20,10 metriä. Miesten yleisessä sarjassa uuden kenttäennätyksen teki Juho Virtanen heittäen tuloksen 24.50 metriä. Viime vuonna tuloksella 23,50 voittanut Pertti Manninen saavutti 22,25 metriä tänä vuonna toisen sijan. Tikanheiton paristakymmenestä osallistujasta kolme parhainta olivat Kalervo Kinnari (89 pistettä), Veijo Hietaoja (80 pistettä) ja Pekka Termala (77 pistettä).

Saappaanheiton tulokset sarjoittain
Nuoret alle 15 vuotta | 1. Arimo Raininko (12,40 m), 2. Hilda Husari (9,50 m), 3. Hermanni Husari (7,80 m), 4. Siiri Kenttä (2,20 m)
Naiset | 1. Ringa Karvanen (20,10 m) (voitti viime vuonna tuloksella 15,40), 2. Kirsti Jussila (14,40 m), 3. Hanna Kenttä (13,70 m), 4. Josefiina Varis (13,15 m) ja 5. Helena Kenttä (12,85 m)
Miehet (Yleinen) | 1. Juho Virtanen (24,50 m), 2. Pertti Manninen (22,25 m) ja 3. Harri Vienola (21,80 m).

Laavuilta13082015 (8)

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s