Ilkivallan takia kyläyhdistyksen veneen lainaamiseen uusia järjestelyitä

Kyläyhdistyksen vene on tarkoitettu kaikkien kyläläisten kalastus- ja soutelukäyttöön. Erityisesti tänä kesänä vene on kohdannut kuitenkin paljon ilkivaltaa ja kyläyhdistys päätti muuttaa lainaussysteemiä. Jotta vene todella olisi kaikkien käytössä, ehjä, soutukelpoinen ja aina tarvittaessa omalla paikallaan, päätti kyläyhdistyksen hallitus muuttaa lainausta. Aiemmin veneen lukon sai auki numerokoodilla, nyt vene on lukittu tavallisella lukolla. Avaimen ja…

Virkisty Niinisalossa!

Niinisalon kylän virkistysmahdollisuudet paranevat tämän vuoden aikana reippaasti. Valkiajärven rantaan rakennetaan onkilaituri ja grillikota, lisäksi korjataan museonmäellä sijaitseva Ryssänmontun laavu. Ison urakan mahdollistaa Leader-rahoitus.Kyläläisiltä tulleesta aloitteesta ideansa saanut Virkisty Niinisalossa -hanke palvelee kyläläisiä ja matkailijoita, museoasiakkaita ja Niinisalon koululaisia. – Hanke on hieno mahdollisuus kylän tärkeiden virkistyspaikkojen parantamiseen, iloitsee kyläyhdistyksen puheenjohtaja Hanna Kenttä ja toivoo,…

Kylätiedote

Pääsiäisen jälkeisellä viikolla postilaatikoihin on kolahtamassa kylätiedote. Siinä on jälleen ajankohtaista asiaa kevään talkoista ja mahdollisuuksista osallistua kylän kehittämiseen, viihtyisänä pitämiseen ja yhteisten asioiden edistämiseen. Kylätiedote on luettavissa myös tässä alla. Kylätiedotteen alta löytyvät myös laavuillan saappaanheiton tulokset!

Kyläyhdistyksen vuosikokous

Niinisalon kyläyhdistyksen vuosikokous sisältää perinteisesti keskustelua kylän ajankohtaisista asioista ja sitä yhdistystoiminnan ydintä eli kokoustamista. Ja tietysti kahvitellaan. Tervetuloa käyttämään yhdistyksen ylintä valtaa yhdistyksen kokoukseen tiistaina 26.4.2022 kello 18. Paikkana on MTK:n mökki, joka sijaitsee kauniin Valkiajärven rannalla osoitteessa Majamaantie 109, 38840 NIINISALO. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Laavuillan kisatietoja

Sateisesta säästä huolimatta väkeä saapui syyskuiseen Laavuiltaan paikalle yli 60 henkeä ja tunnelma oli mitä parhain! Tekstin lopusta löydät saappaanheiton ja tikanheiton tuloslistat. Saappaanheiton kiertopalkinnot menivät jälleen jännittävän ottelun jälkeen uusiin osoitteisiin. Nuorten voittajaksi heitti Kerkko Kotilehto, naisten sarjan paras oli Johanna Mäkelä ja miesten sarjassa pisimmälle saappaan lennätti Joonas Lähteenmäki. Jännitettävää riitti myös arvonnassa…