Niinisalon kyläyhdistys osallistui Pirkan hiihdon huoltotalkoisiin ylläpitämällä Kuninkaanlähteen huoltopistettä. Sää suosi hiihtäjiä ja talkoolaisia, ja mukavassa talkooporukassa aamun pikkutunneilla alkanut urakka saatiin hienoon päätökseen noin puoleen päivään mennessä.
– Niinisalon kyläyhdistys haluaa kiittää lämpimäsi kaikkia talkoolaisia, kertoo huoltopisteen onnistuneeseen toimintaan tyytyväinen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Soininen. Valmistavia töitä tehtiin hyvissä ajoin jo viikolla, tapahtumaa edeltävänä päivänä ja kisa-aamuna osa aloitti urakkansa jo neljän jälkeen aamulla. Tänä vuonna kyläyhdistyksen kanssa talkoissa oli myös Suomen kylät ry:n Koti kylään -hanke ja sen kautta Kankaanpään vastaanottokeskuksen asukkaita. Kaikkiaan talkoolaisia oli töissä noin 25 henkeä.
Kuninkaanlähteen kohdalla hiihtäjien urakka oli vasta alussa. Pakkasen kirjomia partoja ja silmäripsiä näkyi tänäkin vuonna. Niitä yritettiin sulattaa talkoolaisten voimin toivottelemalla ahkerasti hyviä matkatoivotuksia ja tarjoilemalla lämmintä urheilujuomaa, mehua ja vettä. Lähdöt tapahtuivat varuskunnasta kello 7 ja 11. Ensimmäisessä lähdössä hiihdettiin perinteisellä ja toisessa vapaalla tyylillä. Molemmissa lähdöissä kärki oli tässä kisan ensimmäisessä huoltopisteellä noin 26 minuuttia lähdön jälkeen.
Katso lisää kuvia ja videoita Niinisalon kyläyhdistyksen Facebook-sivuilta.