Kankaanpään kaupunginmuseon ja Niinisalon kyläyhdistyksen nyt jo perinteinen Kaamosilta tuo valoa marraskuiseen pimeyteen. Kaamosiltaa vietetään tänä vuonna torstaina 24.11.2016 kello 18–20 Kankaanpään kaupunginmuseon näyttelytiloissa ja pihamaalla.
Tänä vuonna näyttää toistaiseksi siltä, että pulkat ja liukurit saavat jäädä vielä kotiin, mutta laavulla palavat tulet ja makkaraa on paistettavaksi. Kyläyhdistyksen väkeä on tavattavissa laavun lämmössä ja silloin on hyvä puhella kaikista kylän asioista. Museon lämmössä on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä Tero Turusen tähtikuvia NASAn äänimaailman tunnelmissa. Oman äänimaailmansa tapahtumaan antaa myös Kankaanpään viihdekuoro, joka laulattaa jouluisilla yhteislauluilla museon alakerran salissa. Lapsille on luvassa varjokuvatyöpaja.
*********************
Kaamosilta keräsi tulien äärelle noin 40 kyläläistä. Kiitos kaikille osallistuneille!
*********************