Laavuilta siirtyy keskiviikosta perjantaille

Laavuilta ilahduttaa Niinisalossa perjantaina 18 syyskuuta. Aiemmin ilmoitettu keskiviikko 16.9. osoittautui ennusteiden mukaan niin sateiseksi ja tuliseksi päiväksi, että tapahtuma päätettiin siirtää. Laavuillan ohjelmassa ovat jaossa jälleen saappaanheiton kiertopalkinnot. Kisaamaan pääsee myös tikanheitossa. Laavulla on tulet ja puhetta riittää kylän ajankohtaisista asioista. Niinisalon Ratsastajat tuovat paikalle hevosia talutusratsastukseen. Myyntikojussa on kahvia ja makkaraa. Ilta huipentuu…

Kylätiedote 2 / 2020

Vuoden 2020 toinen kylätiedote tulee tämän viikon aikana hallitusaktiivien jakamana postilaatikoihinne.  Kylätiedotteessa on asiaa tulevista syksyn talkoista, jäsenmaksusta ja Laavuillasta. Vielä ehtii ilmoittautumaan pariin liikenteenohjaustalkoisiin: Scoda-cup ajetaan Niinisalossa 30.9. ja Kankaanpään maraton juostaan 17.10. Laavuilta pidetään koronatilanteen niin salliessa syyskuun puolivälissä 16.9.2020. Kylätiedotteen voi lukea myös tästä alta:

Laavuillassa kuului tangoa ja kavioiden kopsetta

Niinisalon kyläyhdistys järjesti yhteistyössä Kankaanpään kaupungmuseon kanssa tunnelmallisen laavuillan torstaina 23.8.2018. Väkeä saapui koko kylän tapahtumaan ennätykselliset 100 henkeä. Tapahtumaa ja koettavaa oli niin Kankaanpään kaupungimuseon sisällä kuin Ryssänmontun laavun tuntumassa museon pihamaalla. Tapahtuma oli tänä vuonna myös osa Kankaanpään Hörhiäisviikon tapahtumia. Museon sisätiloissa pääsi tutustumaan kaupunginmuseon muotokuvanäyttelyyn ja peruskokoelmiin. Tekemistä oli myös piirtämisen muodossa…