Niinisalon läpi viiletettiin vauhdilla Scoda-maantiecupissa

Scoda-maantiecup ajettiin 9.10.–10.9.2017. Sunnuntain maantieajon etapilla 10.9. kilpailijoiden taival kulki myös Niinisalon keskustan läpi, missä Niinisalon kyläyhdistys ry:n aktiivit olivat ohjaamassa liikennettä ja kannustamassa pyöräilijöitä loistaviin tuloksiin sateisesta säästä huolimatta. Vauhtia kilpailussa riitti, sillä kilpailijoiden keskinopeus oli noin 45 km/h. Niinisalon kyläyhdistys haluaa kiittää kaikkia talkoolaisia hienosta osallistumisesta ja hyvin hoidetusta työstä. Kuvia lisää Niinisalon…

Talkoita, ensiapukurssi, tapahtumia – Niinisalossa tapahtuu!

Niinisalon kyläläisille on tarjolla tänä syksynä paljon yhdessä tekemistä, oppimista ja muiden kyläläisten tapaamismahdollisuuksia. Jo perinteinen Laavuilta kerää kyläläiset nuotion ääreen jutustelemaan ja kisailemaan kiertopalkintopokaalista, talkoilla turvataan tapahtumien jouheva sujuminen ja kanssakulkijoiden turvallisuus. Talkoilla siivotaan myös kaikkien käytössä olevaa Valkiajärven uimarantaa. Kyläyhdistys saa talkooavusta korvauksena rahaa tai muita hyödykkeitä, jotka taas käytetään suoraan kyläläisten iloksi…

Teatteriretki Nokialle sunnuntaina 9.7.2017

Niinisalon kyläyhdistyksen kesäteatteriretkellä suunnataan katsomaan Kulkurin valssia Nokian kesäteatteriin sunnuntaina 9.7.2017. Matkaan lähdetään Niinisalon kioskilta kello 13 ja takaisin kotimaisemissa ollaan illansuussa noin kello 19. Nokian kesäteatterissa on katettu katsomo, joten perinteinen suomalainen kesäteatterisää eli vesi- tai räntäsade ei ainakaan katsomossa haittaa esitystä. Lähtö: Niinisalon kioskilta 9.7. kello 13. Esitys: kello 15. (Kesto n. 2 h…

Hyvää vappua Niinisaloon!

Niinisalon kyläyhdistys toivottaa kaikille kyläläisille oikein hyvää vappua! Tänään maanantaina 1.5.2017 on hyvä rientää vappukarkeloihin juuri siivotussa kylässä. Kyläyhdistys haluaakin kiittää kaikkia viime viikolla kylän siivoustalkoisiin osallistuneita. Kylä saatiin puhtaaksi ennätysvauhtia. Siivoustalkoiden lomassa sovittiin myös kevään auraviittatalkoiden ryhmät, reitit ja aikataulut.  

Kylänraitti kesäkuntoon siivoustalkoilla

Lumet ovat jo lähes sulaneet Niinisalon kylästä ja on jälleen aika kohdistaa katsetta lumen alta paljastuneeseen maahan. Valitettavasti piittaamattomuus luonnosta ja yhteisestä ympäristöstä on vallalla ja tänäkin vuonna tarvitaan yhteisiä ponnistuksia, että saamme ainakin kylänraitin ja uimarannan jälleen kesäkuntoon. Koko kylän yhteiset siivoustalkoot pidetään tänä vuonna keskiviikkona 26.04.2017. Lähtökahvit, reitit ja varusteiden jako Niinisalon kioskilla…

Tietoa Valkiajärven osakaskunnasta ja kalastusluvista

Valkiajärven osakaskunta hoitaa Niinisalon kylässä sijaitsevan Valkiajärven vesialueen asioita. Vuonna 2015 tehtiin sopimus Metsähallituksen kanssa, jonka mukaan molempien tahojen myymillä luvilla voi kalastaa koko järven alueella. Maihinnousu ja kalastus rannalta on sopimuksessa kielletty kasarmialueen kohdalla. Syyskuun lopulla 2016 järjestettiin hauen uistelukilpailu. Saalista kertyi 150,2 kiloa. Marraskuussa istutettiin siianpoikasia 5819 kappaletta. KALASTUSLUVAT VUONNA 2017 Kalastuslupa on…

Hyvää joulua ja uutta vuotta!

Niinisalon kyläyhdistys toivottaa kaikille kyläläisille lempeää ja rauhallista joulunaikaa ja tarmoa tulevan vuoden haasteisiin. Kyläyhdistyksen ensi vuoden toiminta on vielä suunnitteluasteella ja myös sinä kyläläisenä voit vaikuttaa, mitä kylällä tapahtuu. Lähetä viestiä, laita palautetta ja osallistu tapahtumiin; tehdään yhdessä Niinisalosta ensi vuonnakin paras paikka asua ja elää! Tänä vuonnakin tapahtuu vielä. Tule mukaan! Maanantaina 26.12. kello…